Nilosaari luovutti Quentanon Suomen koulujoukkueen vahvistukseksi olympialaisia varten

Viime maanantaina Eurodressage-julkaisu uutisoi että suomalairatsastaja Niina Nilosaari on tehnyt sopimuksen antaakseen ykkösratsunsa Quentanon Henri Ruosteen käyttöön.

Tämä 15-vuotias hannoverilaisruuna on syntynyt Saksassa, sen ovat kasvattaneet Udo ja Wilfried Eichler. Hevosen isä on Quaterback ja emänisä Dartagnan. Iso-Britanniassa asunut Nilosaari osti sen itselleen Hof Kasselmannin kautta vuonna 2018, ja jatkokoulutti hevosen GP-tasolle Iso-Britannian olympiaedustaja Emile Faurien silmien alla. Faurie on myös kilpailut ruunalla

Niina kilpaili hevosella viimeksi kesäkuussa kolmen tähden GP-kisoissa Ranskassa, Jardyssa. Sen jälkeen Quentano on ollut Henrin luona Saksassa treenattavana ja koulutettavana. Henri osallistui sen kanssa GP-luokkaan marraskuun alussa, sijoittuen toiseksi tuloksella 72.800%.

Omistajanvaihdokselle tuli kiire

Suomen olympiakomitea ja ratsastajainliitto saivat tiedon kouluratsastuksen joukkuepaikasta vasta tammikuun 11. päivä, kun Etelä-Afrikan menettämä paikkan tuli uudelleen jaettavaksi. Juuri ennen viimeistä päivämäärää hevosen kansalaisuuden vaihtamiseksi olympialaisia varten (15. tammikuuta) Nilosaari ja Ruoste pääsivät sopimukseen, ja hevonen ehdittiin rekisteröidä Ruosteen nimiin.

Nyt Ruosteella on nyt useampi hyvä hevonen vaihtoehdoiksi Pariisin olympialaisia 2024 ajatellen, ja Eurodressage nimeää kolme hevosta. Hänen oman Camparin, jolla hän pääsi mukaan Suomen EM-joukkueeseen viime syyskuussa, mutta joutui jäämään pois koska hevonen ei ollut kisakunnossa. Sitten Quentanon lisäksi, Henrin tallissa on uusi nuorempi GP-hevonen Tiffanys DIamond, jota ei ole nähty Henrin kanssa kisoissa. Se on 11-vuotias tanskanpuoliveritamma, jolla luxemburgilainen Fie Skarsoe kilpaili hyvin tuloksin nuorten hevosten mestaruuskilpailuissa Ermelossa 2019.

42-vuotias saksassa asuva Ruoste on tällä hetkellä kouluratsastajien maailmanranking-listalla sijalla 237. Suomen kouluratsastuksen olympiajoukkueen kokoonpanoa ei ole vielä julkaistu.

Lue myös:

Jaa artikkeli