Valmentajan päivä maanantaina 25.9. – Tule mukaan!
Viidettä kertaa järjestettävää Valmentajan päivää vietetään jälleen 25.9. Euroopan Urheiluviikolla. Maailmanlaajuisen teemapäivän ideana on tuoda urheiluvalmentajien arvokasta toimintaa esiin jakamalla kiitoksia sosiaalisessa mediassa ja järjestämällä pieniä yllätyksiä omille valmentajille. Kiitoksia ja tekoja välitetään somessa tuttuun tapaan häshtägeillä #kiittikoutsi, #thankscoach ja #beactive.
Noin 80 000 urheiluvalmentajaa Suomessa auttaa urheilijoita ja harrastajia saavuttamaan tavoitteitaan ja luo toiminnallaan turvallista toimintaympäristöä urheilulle. Lajiosaamisen ja urheilutaitojen opettamisen lisäksi valmentajan rooli kasvattajana on merkittävä. Valmentajilla ‒ niin vapaaehtois- kuin ammattivalmentajillakin ‒ on valtava vaikutus elämäämme ja yhteiskuntaamme.
Valmentajan päivän aloite lähti liikkeelle vuonna 2019 Suomesta, kun Suomi oli EU-puheenjohtajamaana vetovastuussa Euroopan urheiluviikosta. Aloitteen takana ovat Suomen Valmentajat, Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE (International Council for Coaching Excellence). Suomessa asiaa eteenpäin vie myös Euroopan urheiluviikon kontaktipiste opetushallitus.
Miten mukaan?
Aloitteen taustayhteisöt haluavat haastaa niin yksittäiset urheilijat ja liikunnan harrastajat kuin myös organisaatiot (esim. urheilu- ja valmentajajärjestöt) niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa osallistumaan Valmentajan päivän viettoon itse parhaaksi katsomallaan tavalla ja jakamaan tekojaan sosiaalisessa mediassa.
Näin pääset kiittämään Valmentajan päivänä 25.9. itsellesi tärkeitä valmentajia:
– Lataa kuvapankista #kiittikoutsi / #thankscoach kuvakehykset. Mikäli haluat käyttää muuta Valmentajan päivän materiaalia viestinnässäsi, löydät ne täältä.
– Ota / etsi omista kuvistasi kuva valmentajastasi ja lataa kuvakehykset valmentajan kuvan päälle. Ohjeet kuvakehyksen lisäämiseksi oman kuvasi päälle löydät täältä.
– Julkaise kuva somessa käyttäen tunnisteita #kiittikoutsi, #thankscoach, #beactive ja merkitsemällä @suomenvalmentajat.
Täytetään yhdessä Valmentajan päivänä sosiaalinen media kiitoksilla!
Kannusta mukaan myös kaikki yhteisösi toimijat, lajisi seurat ja urheilijat lähettämällä tämä ohjeistus heille.
Kiitos, että olette mukana lisäämässä valmentajien arvostusta!
Lähde: Suomen Valmentajat