Ruotsi, Hollanti ja Irlanti palkintokorokkeelle esteratsastuksen nuorten Nations Cupissa
Ratsastuskeskus SenTower Park, Belgian Opglabbeek:issa toimi tänä vuonna kisapaikkana FEI Jumping Nations Cup™ nuorten finaaleissa sunnuntaina. Neljä päivää kestäneiden kisojen aikana nuoria urheilijoita kilpaili neljässä eri ikäkategoriassa. Finaali oli päätös maaliskuussa alkaneelle, kymmenen osakilpailua eri puolella Eurooppaa ratsastetulle nuorten Nations Cup -kaudelle. Nuorten ratsastajien luokassa pokaalin toi kotiin Ruotsin joukkueenjohtaja Hendrik Lanner, joukkueen päättäessä kilpailupäivän ilman yhtään virhepistettä. Palkintopallille saatiin myös Tanskan ja Belgian joukkueet, heidän ansaittuaan toisen ja kolmannen sijan.
Nuorten ratsastajien (16-21 vuotiaat) luokkaa seuranneessa junioreiden (14-16 vuotiaat) kilpailussa jännitys säilyi toisen kierroksen viimeiseen hyppyyn, Hollannin joukkueen viedessä lopulta voiton ja Irlannin joukkueen tullessa toiseksi. Pohjois-Amerikan mantereen mestareiden, USA:n joukkueen, tullessa kolmanneksi. Päivän aikana hollantilaiset saivat kuulla Ashford Areenalla oman kansallislaulun kahdesti, maansa urheilijoiden voittaessa myös lasten (12-14 vuotiaat) luokan. Toiseksi tuli Belgia, ja kolmanneksi Italia. Irlannilla oli hyvät edellytykset voittoon poniratsastajien luokassa, heidän johtaessa sarjaa kauden päätteeksi. Palkintopallilla päättämässä ponien kilpailukauden nähtiin heidän kanssaan myös Hollannin ja Iso-Britannian joukkueet, jotka olivat kaikki lähekkäin tuloksissa koko vuoden.
FEI Jumping Nations Cup™ Youth -sarja on kasvanut tasaisesti ja tänä vuonna kilpailijoita lasten ja juniorien luokkiin osallistui yli 20 eri maasta. Tämä kilpailu oli tapahtumana Opglabbeek:ille hyvä harjoitus ensi vuotta varten, jolloin se isännöi FEI:n ponien Euroopan mestaruuskilpailut este- ja kouluratsastuksessa.
Torstaina, ensimmäisen kilpailupäivän päätteeksi joukkueet karsiutuivat jokaisen luokan kuuteen parhaaseen, ja pisteidenlasku aloitettiin nollasta. Paitsi poniratsastajien luokassa, missä kilpaili seitsemän maata ja aikaisemmat virhepisteet tältä viikolta laskettiin sunnuntain finaalissa mukaan lopputulokseen.
Irlannin joukkue ratsasti poniluokassa voittoon. He toivat finaalin lopputulokseen neljä virhepistettä ensimmäiseltä päivältä, siinä missä Belgia pääsi finaaliin virhepistettä. Mutta kun Belgian joukkueen viimeinen ratsastaja sai hevosellaan Kristal Sparkle Van Begeveld yhteensä 12 virhepistettä, ei toista kierrosta tarvittu. Irlannin viereen palkintopallille pääsivät astumaan Hollannin ja Iso-Britannian joukkueet.
Irlannin joukkueenjohtaja Gary Marshall oli omasta joukkueestaan ylpeä. Siinä ratsastivat Kian Dore (Sparkling Lackaghmore Joey), Emily Moloney (Lady Crown), Paddy Reape (Fernando), ja James Derwin (Rincoola Babog).
”Ei ole mitään salaisuutta.” vastasi Marshall kysymykseen kuinka he pärjäsivät Rafael Suarezin suunnittelemalla radalla niin hyvin. ”Menestys tuo menestystä.” Ja hän lisäsi: ”Meillä on joukkuejärjestelmä kotimaassakin”. Viitaten poniluokissa kilpailemisen olevan kannattava sijoitus.

Copyright ©FEI/Pegasus Photo Creations
Lasten luokassa Hollannin joukkue tiesi voittaneensa, kun heidän neljäs ratsukko Faye Louise Vos ja Monica LH ylittivät maalilinjan ilman virhepisteitä. Liv Linssen (Cini W Z) ja Nina Houtzager (Chaccotana) olivat jo ratsastaneet puhtaat radat ja Stella Heijligers (Go GO) saanut neljä virhepistettä.
Hollannin joukkueenjohtaja Edwin Hoogenraat kertoi että hollantilaisilla on ympäri vuoden määrätietoinen ja toimiva valmennusohjelma. Kun kysyttiin missä luokassa voitaisi myös päätyä palkintopallille, ratsastajat olivat yhteen ääneen sitä mieltä että maa voittaa myös juniorit.
Se ennuste osoittautuikin toteen, mutta ei ilman haasteita. Kun kummallakin joukkueella oli luokan lopussa 8 virhepistettä, voittaja ratkaistiin toisella kierroksella. Tässä voittajajoukkueessa ratsastivat: Thijmen Vos (Ive Got The Key), Emma Bocken (Kadessa Z), Wesley de Boer (Kaphira), ja Nick Nanning (Bandia). Ja vain neljällä virhepisteellä, Irlannin joukkueen saadessa 8, pääpalkinto meni Hollantiin. Jonka joukkueenjohtaja kiitteli voiton olevan tulosta heidän säännöllisestä valmentautumisesta.

Nuorten ratsastajien luokkassa ratamestari Suarezin (Iso-Britannia) suunnittelemat esteet piti ylittää 72 sekuntissa. Ja vaikka moni ratsukko saikin virhepisteitä yliajasta, kourallinen ratsastajia osoitti että rata on mahdollista suorittaa virheettä, ja ajassa. Tämä asetti haastetta Mathilda Bohlin:ille hevosellaan Domino van de Zuuthoeve, joka lopulta varmisti luokan voiton Ruotsille.
“Tykkään olla viimeisenä ratsastajana, pidän paineesta”, sanoi Bohlin. ”Oli hauskaa saada puhdas rata, jotta joukkue pääsi voittamaan.”
“Nämä ovat kaikki todella hyviä ratsastajia, ja hyviä ystäviä keskenään” sanoi Lanner urheilijoistaan. ”Ovat yhdessä todella hyvä joukkue”, hän kommentoi joukkueensa jäseniä Mathilda Bohlin (Domino van de Zuuthoeve), Beata Hermelin (Obsession Night), Emma Stadling (Calleth You Cometh I), ja Philip Svitzer (Alida Nike).

Ponien luokassa sunnuntain finaalissa Belgia ja Saksa, joiden joukkueet olivat Opglabbeek:in finaalissa eniten veikatut kolmen kärkeen, taistelivat kovasti pysyäkseen ilman virhepisteitä, päättäen kauden neljäntenä ja kuudentena. Ruotsin joukkueen päästessä ansiokkaasti tulostaululle heidän väliinsä, sijalle viisi.
Lasten kilpailussa Ranska päätti kilpailun vain yhdellä virhepisteellä, sijoittuen pronssille päässeen Italian taakse. Irlannin ja Sveitsin ottaessa seuraavat sijat viisi ja kuusi. Juniorien luokassa neljänneksi tulleen Saksan jälkeen sijoituksissa tuli Ruotsin joukkue, ja kuuden parhaan joukkoon viimeiseksi Tanska. USA:n joukkue teki nuorten ratsastajien luokassa kovasti töitä päihittääkseen isäntämaan joukkueen Belgian, mutta joutui iltapäivän kamppailuiden jälkeen tyytymään pisteen häviöllä tuloslistalle Belgian perässä neljänteen sijaan. Ranskan nuorten joukkue jäi kilpailussa pisteen päähän amerikkalaisista, viidenneksi, Iso-Britannian päättäessä kauden kuudentena.
Vaikka FEI Jumping Nations Cup™ Youth -sarja on tältä vuodelta nyt paketissa, lisää kunnon menoa ja meininkiä on tarjolla vielä tälle vuodelle seniorien Longines FEI Jumping Nations Cup™ -finaalissa Espanjan Barcelonassa, tämän kuun lopussa. Tästä on tulossa erityisen sähköinen kilpailu, eikä ainoastaan siksi että Belgian joukkue tekee parhaansa puolustaessaan viime vuoden voittoa, sen lisäksi tarjolla on haluttu paikka Pariisin olympialaisiin 2024, joukkueelle joka ei vielä edustuspaikkaa ole onnistunut saamaan.
FEI Jumping Nations Cup™ Youth -finaalin kaikki tulokset.
Kilpailu striimattiin livenä FEI:n kanavalla Youtubessa, ja luokat ovat katsottavissa myös jälkikäteen tästä linkistä.
Longines FEI Jumping Nations Cup™ -finaali Espanjassa 28.9.-1.10., katso tapahtuman CSIO Barcelona kotisivut tästä.