Italian joukkue riemuitsi Boekelossa lunastettuaan olympiapaikan
Italian periksiantamattomuus kenttäratsastuksen Nations Cup-sarjassa osoittautui tänään vaivan arvoiseksi, kun he saivat kultaisen lipun ensi vuoden Pariisin olympialaisiin. He olivat mukana tämän suositun kilpailusarjan jokaisessa kahdeksassa osakilpailussa, ja olympiapaikka oli lahjakkaan joukkueen päätavoite.
Koska Espanjan joukkue ei päässyt tänne, Italia tuli Boekeloon tietäen että lippu olisi nyt heidän, mutta ratsastajille oli silti tärkeää osoittaa valitsijoille että he olivat olympiapaikan arvoisia kilpailijoita. He sijoittuivat Nations Cup -sarjassa kolmanneksi Belgian ja Ranskan jälkeen, jotka olivat jo karsineet mukaan olympialaisiin.
Umberto Riva oli Boekelossa parhaiten sijoittunut italialaisratsastaja. Ratsastettuaan maastoesteradan puhtaasti ja ihanneajassa hevosellaan Flaconn Sunheup Z, hän pääsi 112 lähteneen kilpailijan joukosta sijalle 27. ”On maallemme haaveena päästä edustamaan Pariisissa myös kenttäratsastuksessa ja nyt olemme erittäin iloisia. Se oli kauden päätavoite ja saavutimme sen. Tullessa tiedossa oli että lippu on jo käytännössä taskussamme, mutta halusimme menestyä hyvin, joten kisoissa on aina paineita. Olemme erittäin iloisia, että meillä on paljon italialaisia ratsastajia kilpailemassa Nations Cupissa, ja siksi nyt saavutimme tämän lopputuloksen.” Riva sanoo.
Riva ylisti kilpailusarjaa ja Military Boekelo-tapahtumaa, minkä hän kokee erinomaiseksi valmistautumiseksi olympialaisiin. ”Toivottavasti pääsen Pariisiin, minne mielestäni hevoseni sopii erinomaisesti. Tämä ympäristö on syy, miksi päätimme tulla Boekeloon. Tämä on upea kilpailu, mahtava järjestäjä, ja radalla on todella kokee kilpailutunnelman. Ja se on erinomainen harjoitus isoja kilpailuita, kuten olympialaisia varten.”

Kuva: Libby Law Photography
Giovanni Ugolotti on Italian tiimin tukipilari, ja todennäköisesti mukana Italian edustusjoukkueessa matkalla Pariisiin. Hän kertoo, mitä tulos merkitsee maalleen: ”Se on mahtavaa. Tänä viikonloppuna paljon paineita oli poissa harteilta, ja kerrankin saatoimme nauttia kilpailusta. Se on hienoa maallemme, päästäksemme olympialaisiin nyt meidän täytyy saada sinne parhaat mahdolliset hevoset ja yrittää tehdä parhaamme.
Käytimme Nations Cup -kilpailua, koska oli erittäin tärkeää yrittää saada karsinnoista läpi niin monta ratsukkoa kuin mahdollista. Meillä on itse asiassa todella iso joukko potentiaalisia ratsastajia Italiassa, ja sekoitamme joukkueita käyttämällä nuorempia ja kokeneempia ratsastajia samassa joukkueessa. Olimme EM-kisoissa, mutta emme selvästikään ole tarpeeksi hyviä päästäksemme siellä karsinnoista läpi, joten oli hienoa päästä tänne.”
Kuten monet ratsastajat Boekelossa, Ugolotti käytti tapahtumaa kilpailuttaakseen monta yksittäistä hevostaan olympiakarsintapisteille, saadakseen itse kisaan useita vaihtoehtoja. ”Tämän viikonlopun jälkeen minulla on viisi olympiakelpoista hevosta ja se on kyllä erittäin hyvä tilanne.”
Ugolotti pitää Boekeloa loistavana paikkana myös totuttautua olympialaisiin. ”Tämä on tapahtuma jossa olen käynyt monta vuotta ja täällä on hyvä kouluttaa hevosia, totuttaa niitä väkijoukkoon ja ihmisiin. Ja toivottavasti tulevaisuuden mestaruusratsuiksi. Pariisissa on odotettavissa vielä enemmän yleisöä kun täällä. Odotan radan olevan melko tiukka, koska tiedän, että siellä ei ole paljon tilaa käytössä. Ja odotan ihmisiä olevan kaikkialla, joten tämä on hyvää harjoitusta.”

Kuva: Libby Law Photography
Military Boekelo 2023, oli kahdeksas ja viimeinen kilpailu suositussa kenttäratsastuksen Nations Cup -sarjassa. Tässä sarjassa maineesta ja mestaruudesta nähtiin kilpailemassa yhteensä 16 maata, kahdeksassa osakilpailussa. Italia liittyi joukkoon Ranskan, Saksan, USA:n, Uuden-Seelannin, Iso-Britannian, Irlannin, Ruotsin, Sveitsin, Belgian, Alankomaiden, Puolan, Australian, ja Kiinan kanssa, joiden joukkueet ovat lähdössä ensi vuonna kohti Pariisia.
Muutamilla mailla, mukaan lukien Brasilia ja Argentiina, on vielä myöhemmin tässä kuussa viimeinen mahdollisuus karsia joukkue mukaan olympialaisiin. Tämä paikka on Pan Amerikan Games 2023, joka järjestetään 26.-29. lokakuuta Chilen Santiagossa.