Werth voitti, Emma Kanervalle ja Greek Airille maailmancupin neljäs sija Stuttgartissa
Emma Kanerva saavutti Greek Airilla Stuttgartissa uransa korkeimman sijoituksen kouluratsastuksen maailmancupissa. Ratsukko sijoittui neljänneksi Grand Prix vapaaohjelmassa henkilökohtaisella kärkituloksellaan 80,375 prosenttia. Kanerva ylitti samalla ensimmäisen kerran urallaan 80 prosentin pisterajan täyden katsomon edessä Stuttgartin Hanns-Martin-Schleyer-Hallessa.
”Oli kyllä ihan nappipäivä. Ihan hienoa, voisi kyllä useamminkin tehdä tällaisia tuloksia [+ 80 %]”, naureskelee Emma Kanerva tyytyväisenä.
”Hevonen oli tänään paljon parempi ja rennompi kuin eilen. Se kuunteli minua todella kivasti ja oli niin keskittynyt. Areenalla oli aika makea tunnelma, ja meille soitettiin taas suorituksen jälkeen kreikkalaista musiikkia. Siitä Greek Air vähän jännittyi. Mutta kyllä oli hieno fiilis. Olen niin tyytyväinen varsinkin Riesenbeckin [EM-kilpailut] jälkeen”, kuvailee Kanerva tunnelmiaan innokkaan saksalaisyleisön edessä.
Maailmancupin voitti saksalainen monikymmenkertainen arvokilpailumitalisti, mukaan lukien kahdeksan olympiakultaa, Isabell Werth Emiliolla. Ratsukon vapaaohjelman tulos oli 86,680 prosenttia, ja jonka taiteelliset pisteet huikentelivat 94 prosentin paikkeilla. Nanna Skodborg Merrald ja Blue Hors Don Olymbrio olivat toinen 82,965 prosentin tuloksella ja Länsi-Euroopan liigan kärkeen noussut Patrik Kittel ja Bonamour kolmas (81,340 %).
Kanerva sai neljännestä sijastaan 13 pistettä kauden ensimmäisessä osakilpailussaan. Kanerva sai samalla myös nostettua joulukuun loppuun asti avoinna olevaa olympiarankingin pistemääräänsä. Rankingissa huomioidaan neljä parasta tulosta tiettyjen kansainvälisten kilpailujen Grand Prix -tason luokissa. Kanervan huonoin tulos, 73,348 prosenttia vaihtui nyt ensimmäiseksi yli 80 prosentin tulokseksi. Kanerva on toisena Greek Airilla ja kolmantena Mist of Titaniumilla ryhmässä A, johon Suomi kuuluu. Kärjessä on norjalainen Isabel Freese hevosella Total Hope Old.
”Uskon, että tämä auttaa paljon, ehkä tämä jo riittääkin. Kaksi parasta kuitenkin pääsee meidän ryhmästämme.”
Kanerva kilpailee Mist of Titaniumilla sunnuntaina Stuttgartissa Dressage German Mastersissa, jossa esitetään Grand Prix Special. Luokka alkaa klo 10.30.
”Kiva päästä Mist of Titaniumilla vielä uudestaan radalle. Se oli tänään [Grand Prix´ssä] vähän jännittynyt, ja silloin se käpertyy itseensä, eikä sitä pääse oikein ratsastamaan. Se oli vähän käsijarru päällä. Se ei tehnyt isoja virheitä, mutta ei antanut ihan parastaan. Hyvä, kun pääsemme huomenna vielä radalle.”

Näin Emma kertoi yhteistyöstään Greek Airin kanssa maaliskuussa:
Esteratsastuksen maailmancupin osakilpailu alkaa sunnuntaina klo 16.10. Suomalaisratsukko Noora Pentti ja Con Caya hyppää vielä tänään illalla 155 cm luokan. Ratsukon osallistuminen sunnuntain maailmancupiin on vielä epävarma.
Lähde: Suomen ratsastajainliitto