Kouluratsastuskuningatar Isabell hallitsi Stuttgartissa

Kaikkien aikojen menestyneimmän kouluratsastusurheilijan tuomalla arvovallalla, saksalainen Isabell Werth nappasi voiton Emilion kanssa tänä iltana kouluratsastuksen maailmancupin Länsi-Euroopan liigan kolmannessa osakilpailussa Stuttgartissa Saksassa.

Tässä kilpailussa nähtiin monen nousevan tähtiratsukon ja kokeneen esiintyjän tekevän parhaita suorituksiaan. Kuitenkin kaikki oli kiinni viimeisenä ratsastavan Werthin ohjelmasta, minkä hän taituroi tutulla tyylillä ja itsevarmuudella.

Emilio oli iskussa musiikin ensimmäisestä tahdista alkaen. Koko ohjelman ajan ratsukko oli todella yhtenäinen, ja 17-vuotias ruuna antoi kaikkensa. Tänä iltana Werth tunsi siinä uuden ulottuvuuden.

”Siitä hetkestä lähtien kun aloitimme ja sanoin sille: ”Tule, nyt mennään!”, se oli niin keskittynyt ja jatkoi samanlaisena koko radan ajan! Ei ollut hetkeäkään, että se olisi ollut hankala tai kuuma, vaan se oli täynnä voimaa ja kuunteli minua. Luulen, että se oli todella ylpeä itsestään kun osasi, joten se vain halusi tehdä parhaansa!” sanoi nainen, jonka ennätykset ratsastusurheilussa ovat vertaansa vailla.

Saksalainen Isabell Werth kouluratsastuksen maailmancupissa Stuttgartin osakilpailun voittoon hevosella Emilio. Kuva: FEI/Leanjo de Koster

Kiehtova kilpailu

Tämän illan kilpailu oli alusta alkaen mielenkiintoista seurattavaa. Ruotsalainen kouluratsastustähti Patrik Kittel ylsi kisan puolivälissä kärkeen ratsastaessaan kahdeksantena juuri ennen taukoa. 13-vuotiaan Bonamourin kanssa hän asetti muille korkeat tavoitepisteet, saaden tulostaululle 81.340%.

Tämä pari ei ole vielä monesti kilpaillut yhdessä huipputasolla, mutta he ovat ehtineet saavuttaa kolme voittoa, mukaan lukien Grand Prix/Freestyle-yhdistelmä Budapestissa Unkarissa viime kuussa.

Patrik Kittel ja Bonamour, Stuttgartin osakilpailuissa vapaaohjelmassa kolmanneksi.

Seuraavaksi lähelle tätä tavoitetta pääsi mielenkiintoinen nuori saksalaisratsastaja, neljänneksi viimeisenä radalla 12-vuotiaalla Great Escape Camelotilla ratsastanut 24-vuotias Raphael Netz. Joka ei piilotellut riemuaan tehdessään oman henkilökohtaisen ennätystuloksen 80.115 prosenttia. Tällä nuorella miehellä on hallussaan U25-tasolta mahtava ennätystulos, ja hän oli Camelotin kanssa Länsi-Euroopan liigan avajaiskisoissa Tanskan Herningissä neljä viikkoa sitten seitsemäs.

Sitten suomalaisratsukko Emma Kanerva ja hänen ihastuttava rautias Greek Air ilmensivät erinomaista yhteistyötä, ja saavuttivat myös henkilökohtaisen ennätyksen tuloksella 80.375%. Ennen kun Tanskan Nanna Skodborg Merrald asetti luokassa uuden kärkituloksen 82.965% hevosella Blue Hors Don Olymbrio.

Tämä komea ori näytti radalla hurmaavan yhdistelmän voimaa ja lennokkuutta, ja heidän ainoa virheensä oli pieni moka laukanvaihdoissa. Tullessaan lopputervehdykseen hevonen näytti katselevat tuomaria C-kirjaimessa, Tanskan Hans-Christian Matthiesenia, kuin tietäen että oli tehnyt todella hienoa työtä.

Omaa luokkaansa

Mutta Emilio oli tänään omaa luokkaansa.

”Ollakseni rehellinen, mielestäni tämä on ehkä paras ohjelma, jonka olemme koskaan tehneet – se oli tänään liekeissä!” sanoi Werth ratsastettuaan kilpailunsa täydelliseen päätökseen prosentein 86.880, mikä vei hänet selvästi suoraan voittosijalle.

Madeleine Winter-Schulzen omistama ruuna liikkui koko ohjelman uskomattoman helposti ja vaivattomasti. Ja kun se kantoi Werthin viimeistä keskilinjaa pitkin kohti viimeistä yhden käden pysähdystä, yleisö villiintyi täysin. Koska he tiesivät katsovansa voittajia.

Tunnelma Hanns-Martin-Schleyer hallissa, oli jotain mistä sijoittuneet ratsastajat puhuivat kilpailun jälkeen. ”Se oli omaa luokkaansa – jotain aivan ennennäkemätöntä, yleisö tuki oli aivan uskomaton!”, Werth sanoi.

Skodborg Merraldille hänen tämän päiväinen tulos oli kolmas kakkossija kolmesta startista tällä kaudella. Mutta tulostaulukossa jo 51:llä pisteellä hän on hyvin matkalla FEI Dressage World Cup™ Final 2024 -finaaliin, joka järjestetään Riadissa ensi huhtikuussa.

Hänkin tunsi energian täyteen ahtautuneella stadionilla. ”Se oli kuin siellä olisi ollut isot bileet – se oli kyllä mielettömin tunnelma, jonka olen koskaan kokenut!” hän sanoi.

Nanna Skodborg Merrald ja Blue Hors Don Olymbrio, kouluratsastuksen maailmancupissa Stuttgartin osakilpailun hopeasijalle. Kuva: FEI/Leanjo de Koster

Samaa mieltä

Ja kolmanneksi sijoittunut Kittel oli samaa mieltä.

”Sitä ei koskaan tiedä miten hevoset reagoivat jos paikalla on näin paljon ihmisiä, kun on musiikkia ja meininkiä. Mutta oma hevoseni teki hyvää työtä, ja todella nautin siitä! hän sanoi.

Liigataulukkoon kertyneistä 68:sta karsintapisteestä ja niillä saavutetusta vahvasta johtoasemasta huolimatta hänellä ei ole aikomusta vetäytyä liigan tulevista osakilpailuista. ”Hevoseni ovat todella hyvässä kunnossa, joten olen tyytyväinen tähän päivään ja aion jatkaa!” hän kertoi.

Samaan aikaan Werth aikoo käyttää aikaa suunnitellakseen kautta finaalia silmällä pitäen. ”Minun täytyy istua alas ja tehdä niin, koska meidän on pidettävä silmällä tietysti myös Pariisin kisoja (2024 olympialaiset). Aion ratsastaa lisää karsintakilpailuja, mutta en ole vielä varma mihin niistä aion mennä.” hän selitti.

Saksan Isabell Werth ja Emilio – voittajaratsukko. FEI Dressage World Cup 2023/24 – Stuttgart, Saksa. Kuva: FEI/Leanjo de Koster

Seuraava osuus kouluratsastuksen maailmancupsarjan yhdestätoista karsintakilpailusta tullaan näkemään ensi viikonloppuna Espanjan Madridissa.

Osakilpailun tulokset

Maailmancupliigan sijoitukset

Jaa artikkeli