Verdenissä laadukkaita nuoria esteoreja ja yksi poikkeuksellinen tamma

Hannoverinhevosten kauppapaikkana tunnetulla Verdenin huutokauppa-areenalla järjestettiin joulukuun alussa nuorten esteorien jalostustarkastus ja orihuutokauppa. Samalla yleisö pääsi ihastelemaan vuoden hannovertammana palkitun Lady Gagan esiintymistä.

Jalostukseen esitettävien hannoverilaisten esteorien joukko oli tänä vuonna poikkeuksellisen laadukas. Esivalinnoista järjestettyyn alustavaan jalostustarkastukseen tiensä selvittäneistä 44 orista tarkastuksen läpäisi 27 oria, joista yhdeksän palkittiin Prämie-arvolla.

Jalostusarvostelua seurasi orihuutokauppa, jossa oli mukana sekä jalostukseen alustavasti hyväksyttyjä että ilman hyväksyntää jääneitä oreja. Korkein hinta maksettiin Aganix du Seigneurin jälkeläisestä, jonka valtiollinen Cellen oriasema huusi itselleen 175 000 eurolla.

– Jo esivalinta sai meidät odottamaan suuria varsinaiselta jalostustarkastukselta. Hyvä vaikutelma vahvistui heti ensimmäisen päivän irtohypytyksessä ja entisestään päätöspäivänä. Mukana oli nykyaikaisia, atleettisia ja fiksusti hyppääviä hevosia, tiivisti Hannoveraner-yhdistyksen kasvatusjohtaja Ulrich Hahne.

Cellen oriasema oli lähtenyt kaupoille tosimielellä ja hankki huutokaupasta yhteensä kolme huippuoria. Ensimmäinen niistä oli 175 000 euron huippuhinnalla myyty Antonius Schulze-Averdiekin kasvattama ruunikko (i. Aganix du Seigneur Z / ei. Eldorado van de Zeshoek), jonka emänemänemä on myös Marcus Ehningin ratsastaman huippuori Cornado NRW:n emä. Oriaseman seuraava, 108 000 euron arvoinen hankinta oli erittäin modernilinjainen kimo (i. Cornet’s Pleasure VDL / ei. Vagabond de la Pomme), jonka kasvattaja on Zuchthof Dree Boeken KG. Kolmas Cellen omistukseensa nappaama ori oli Johannes zur Lagen kasvattaman urheilullinen ruunikko (i. Taloubet Z / ei. Chacco-Blue), josta oriasema maksoi 165 000 euroa pitkäaikaisen kanadalaisen yhteistyökumppaninsa tuella.

Puolet jalostustarkastuksen läpäisseistä huutokaupassa mukana olleista oreista päätyi saksalaisille ostajille. Loput 12 myytiin ulkomaisille ostajille, niistä neljä belgialaisille, kaksi suomalaisille, kaksi ranskalaisille ja kaksi tšekkiläisille. Huutokaupassa myytyjen 24 hyväksytyn orin keskihinta nousi kunnioitettavaan 49 916 euroon, ja kahdentoista ilman jalostuslupaa jääneen orin keskihinnaksi muodostui 15 917 euroa.

Uskomaton Lady Gaga

Ennen orihuutokaupan alkua tapahtumassa esiteltiin näyttävästi myös vuoden hannoveroriksi valittu Edward (i. Embassy / ei. Fabriano, kasvattaja Hans-Heinrich Dittmer) ja vuoden hannovertammana palkittu Lady Gaga (i. Lord Pezi / ei. Fly High, kasvattaja Johannes zur Lage). Verdenin areenan valloittaneen Lady Gagan valintaa vuoden tammaksi siivittivät sen kahden pojan – Commissar Pezin ja Cato Boyn – sekä tytär So Gagan menestyminen kansainvälisillä esteareenoilla.

Johannes zur Lagen kasvattama Lady Gaga polveutuu ikivanhasta hannoverilaisesta Ambella-emälinjasta, jota edustava palkittu Flüpha-tamma päätyi zur Lagen tilalle jo viime vuosisadan puolivälissä. Perinteikästä emälinjaa edustavan Lady Gagan periyttämiskyky on vaikuttava, sillä jokainen sen viidestä ratsu-uransa aloittaneesta jälkeläisestä kerää parhaillaan huippusijoituksia esteradoilta. Niistä vanhin on 10-vuotias Commissar Pezi (i. Commissario), joka oli Martin Fuchsin ratsastamana isossa roolissa heinäkuisessa Aachenin Nations Cupissa, kun Sveitsin joukkue nappasi itselleen koko kilpailun voiton.

Jaa artikkeli