Suomenratsujen kuninkaallisissa Haavis-Estelle ja Anna Johansson toistamiseen Akulin Pokaalin voittoon

Anna Johansson – Haavis Estelle
Kuva: Suomen Hevosopisto

Suomenratsujen Kuninkaalliset ovat täydessä vauhdissa Ypäjän Hevosopistolla. Torstaina ratkaistiin tammojen Akulin pokaalin voittaja. Perjantaina kilpailtiin Kelmi Cupin ja esteratsastuksen kasvattajakilpailun ensimmäiset osakilpailut sekä ratkaistiin junioreiden suomenpienhevosmestaruuden mitalistit.

Torstain pääluokkana nähtiin Akulin pokaalin muistoluokka. Akulin pokaali on avoin suomenhevostammoille ja se kilpaillaan kouluratsastuksessa He A-tasolla. Akuli oli Valtion Hevosjalostuslaitoksen tamma, joka kilpaili kouluratsastuksessa ja otti nimiinsä 6-vuotiaana koulumestaruuden vuonna 1980. Akuli sai 12 jälkeläistä, joista parhaiten tunnetaan orit Samuli ja Lastun Leka. Jo toista vuotta peräjälkeen luokan voittoon ratsasti Anna Johansson ja Haavis-Estelle (i. Haavekuva, e. Riutan Evita) prosentein 68.880 %.

”Sää ja pohjat olivat hieman märkiä, mutta hevonen liikkui rennosti ja kivasti. Tammaa vähän harmitti, kun vettä meni korviin, mutta tamma keskittyi hyvin radalla. Tällä kertaa ei sade pilannut suoritusta. Ensi vuonna täytyy yrittää hattutemppua, mutta hyviä haastajia on tulossa,” kertoo Johansson.

Akulin pokaalissa oli tiukka kilpailu kolmen kärjen sisällä ja kolme ensimmäistä ratsukkoa tekivät upeat yli 68 % suoritukset. Luokan toiseksi ratsasti Katja Laine ja Maisa Neiti (68,535 %) ja kolmanneksi Laura Pelkonen ja Haiti 68,535 %.

Perjantaina nähtiin Suomenhevosten kasvattajakilpailun ensimmäinen osakilpailu esteratsastuksessa. 6-vuotiaiden kasvattajakilpailu on ennakkomaksullinen kilpailu, jossa hevosen voittamasta palkintosummasta 75 % ohjataan omistajalle ja 25 % hevosen kasvattajalle. Kilpailu on kaksipäiväinen. Ensimmäisessä osakilpailussa estekorkeus on 90 cm ja toisessa 95 cm. Ratojen virhepisteet lasketaan yhteen, ja pienimmällä virhepistemäärällä olevat ratsukot suorittavat uusinnan palkintosijoista. Uusinnassa ratkaisevat sekä virhepisteet että aika. Ensimmäisen osakilpailun jälkeen johdossa ainoalla virhepisteettömällä suorituksella ovat Ida Johansson ja Telman Hilma (i. Corleone, e. Muistelma).

Kelmi cupin suosio ei pettänyt tänäkään vuonna. Luokkaan osallistui 52 ratsukkoa, joten luokka jaettiin kahteen osaan. Legendaarisen ratsuorin Kelmin mukaisesti nimetyssä kilpailussa suomenhevosratsuille annetaan mahdollisuus kilpailla mestaruuskilpailun konseptilla. Ori voitti suomenhevosten koulumestaruuden seitsemän kertaa. Kelmi Cup kilpaillaan kahdessa helppo A-tasoisessa luokassa. Koska luokka jaettiin suuren osallistujamäärän takia kahteen luokkaan, lauantaina Kelmi Cup 2. osakilpailu nähdään finaali luokkana. Toiseen osakilpailuun pääsee yhteensä 40 ratsukkoa.

Prix de Back on Track Kelmi cup 1. osakilpailu luokan 106 a voittoon ratsasti Sanna Sivusalo oriilla Kankalon Morgan (i. Keskiyön Kide, e. Kankalon Bella) ja 106b voittoon ylti Jenna Hiltunen ruunalla Pörnä-Loisto (i. Lastun Leka, e. Assitar).

Suomenratsujen kuninkaallisissa jaettiin ensimmäiset mestaruusmitalit. Junioreiden kouluratsastuksen suomenpienhevosmestaruuden kultamitalin sai kaulaansa Kaisla Rauhamäki, 14, Längelmäeltä hevosellaan Lavilan Muru (66,60 %). Hopeaa Ronja Aaltonen, 16, Liesjärveltä Herttuan Helmi (65,60 %), Pronssia Veera Laitinmäki, 13, Lokalahti Elounelma (64,30 %).

Tulokset kouluratsastus

Kansallinen ja alue kouluratsastus, Ypäjän Hevosopisto, tulokset 31.8.2023 ja 1.9.2023

Luokka 102B – Akulin Pokaali | Helppo A | Helppo A:2 2022
28 lähtijää ja 7 sijoittuu
1) Anna Johansson, JYVÄSSEUDUN RATSUKOT RY – Haavis-Estelle 68.880%, 2) Katja Laine, TEAM KAWERDA RY – Maisa Neiti 68.535%, 3) Laura Pelkonen, PORVOON MUSTANG – BORGÅ MUSTANG RY – Haiti 68.362%, 4) Noora Ala-Äijälä, LAITILAN RATSASTAJAT RY – Laulun Sävel 66.724%, 5) Laura Kajanto, KANTA-HÄMEEN RATSASTAJAT R.Y. – Liinakon Kerttu 66.293%, 6) Maria Nikkilä, SUONTAAN RATSASTAJAT RY – Rannikon Trinelle 66.035%, 7) Irina Kokko, KULTA-AHON RATSASTAJAT RY – Kulta-Ahon Helmi 65.604%
Täydet tulokset: Akulin Pokaali | Helppo A | Helppo A:2 2022

Luokka 108 – Junioreiden Suomenpienhevosmestaruus | Helppo B | Helppo B, K.N. – SPECIAL 2022
9 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Kaisla Rauhamäki, JÄMSÄNSEUDUN URHEILURATSASTAJAT JÄRA RY – Lavilan Muru 66.600%, 2) Ronja Aaltonen, TAMMELAN RATSASTAJAT RY – Herttuan Helmi 65.600%, 3) Veera Laitinmäki, WASABORGIN HEVOSURHEILIJAT RY – Elounelma 64.300%
Täydet tulokset: Prix de Back on Track Kelmi Cup 1. osakilpailu

Kaisla Rauhamäki – Lavilan Muru
Kuva: Suomen Hevosopisto

Luokka 106a – Prix de Back on Track Kelmi Cup 1. osakilpailu | Helppo A | FEI CCI1* Kenttäratsastusohjelma 2022
27 lähtijää ja 7 sijoittuu
1) Sanna Sivusalo, RAUMAN RATSASTAJAT RY – Kankalon Morgan 68.044%, 2) Sari Ahmaskari, HAMINAN RATSASTAJAT RY – Ryhlyn Elämänroihu 66.305%, 3) Irina Kokko, KULTA-AHON RATSASTAJAT RY – Kulta-Ahon Helmi 66.305%, 4) Maria Nikkilä, HORSY TEAM RY – Aapeli Aikamoinen 65.979%, 5) Maija Laitinen, YPÄJÄN RATSASTAJAT RY – Ypäjä Hemmo 65.761%, 6) Mona-Lisa Westman, LOHJAN RATSASTAJAT RY – Lemmin Toivo 65.544%, 6) Milla Kurppa, JYVÄSSEUDUN RATSUKOT RY – Romeon Pippuri 65.544%
Täydet tulokset: Prix de Back on Track Kelmi Cup 1. osakilpailu

Sanna Sivusalo – Kankalon Morgan
Kuva: Suomen Hevosopisto

Luokka 106b – Prix de Back on Track – Kelmi Cup 1. osakilpailu | Helppo A | FEI CCI1Kenttäratsastusohjelma
25 lähtijää ja 7 sijoittuu
1) Jenna Hiltunen, HYVINKÄÄN URHEILURATSASTAJAT RY – Pörnä-Loisto 70.000%, 2) Leena Kanto, RATSUTIIMI RY – Francesco 68.696%, 3) Elina Korhonen, EQUESTRIAN TEAM DIAMOND RY – Friisin Kultapisku 68.152%, 4) Emma Kivimäki, STALL ANNA RIDERS RY – Päällikkö 66.957%, 4) Nora Ritala, RATSASTUSSEURA DC RY – Kivan Tuuri 66.957%, 6) Jasmin Saarenvalta, AURANMAAN RATSASTAJAT RY – Mennalan Jalo 66.848%, 7) Tiina Puonti, RATSASTUSSEURA WIN WIN RY – Kivimaan Tähti 66.739%
Täydet tulokset: Prix de Back on Track Kelmi Cup 1. osakilpailu

Jenna Hiltunen – Pörnä-Loisto
Kuva: Suomen Hevosopisto

Kaikki tulokset kouluratsastus: Suomenratsujen Kuninkaalliset sponsored by Back On Track // Kouluratsastus (equipe.com)

Tulokset esteratsastus

Kansallinen ja alue esteratsastus, Ypäjän Hevosopisto, tulokset 1.9.2023.

Luokka 5 – Suomenratsujen kasvattajakilpailu 1.osakilpailu 90 cm arv. A.1.0. Avoin kasvattajakilpailun sääntöjen mukaisesti 6-vuotiaille suomenhevosille ja varsoneille 7-vuotiaille suomenhevostammoille
20 lähtijää ja 5 sijoittuu
1) Ida Johansson, SIUNTION URHEILURATSASTAJAT RY – Telman Hilma 0/72.78, 2) Liisa Sassi-Päkkilä, TEAM RATSURINNE RY – Turkan Veikka 4/71.64, 2) Linda Kulmala, LEHTIMÄEN RATSASTAJAT RY – Kankalon Iisakki 4/76.33, 2) Pauliina Holm, AURANMAAN RATSASTAJAT RY – Suvin Tarmokas 4/68.91, 2) Vilma Leppäkangas, ÄÄNESEUDUN RATSASTAJAT RY – Kultsin Kunkku 4/68.94, 2) Mari Pajula, ILMAJOEN RATSASTAJAT RY – Ryhlyn Amelie 4/68.39, 2) Tiiu Puranen, KORPILAHDEN RATSASTAJAT RY – Vuoren Varjo 4/72.86
Täydet tulokset: Suomenratsujen kasvattajakilpailu 1.osakilpailu, 90 cm

Ida Johansson – Tekman Hilma
Kuva: Suomen Hevosopisto

Kaikki tulokset esteratsastus: Suomenratsujen Kuninkaalliset sponsored by Back On Track // Esteratsastus (equipe.com)

Lähde: Suomen Hevosopisto

Jaa artikkeli