Jokainen ratsastuskilpailu ansaitsee oman nettisivun

Tapahtumakalenteriin suomalaisia kansallisen tason ratsastuskilpailuja lisätessäni, jäin ihmettelemään kuinka huonossa jamassa monen tapahtumajärjestäjän nettisivut ovat, etenkin ratsastuskilpailuista tiedottamisen suhteen.

Kansalliset ratsastuskilpailut ovat monelle paikka tulla katsomaan ratsastusta. Jos vaan tietäisi koska ja mihin. Ratsastusseuran tai tallin nettisivut on edelleen paikka, josta ensisijaisesti haetaan kilpailusta tietoa, kannattaako sinne osallistua tai lähteä katsojaksi. Somekanavat ja muu ovat kiva lisä, mutta perustiedot ja kuvaus tapahtumasta pitäisi olla helppo löytää. Internet-sivut ovat edelleen ensisijainen kanava, minkä kautta aikuinen suomalainen etsii tietoa, melko lailla kaikesta. Oli kyseessä uuden lajin alkeiskurssi tai juuri ensimmäisen oman hevosen ostanut naapuritallilainen joka miettii ensimmäisiin kisoihin lähtemistä. Nettisivujen kautta välittyy ensivaikutelma toiminnasta ja sen laadusta.

Nyt vaikuttaa että monet ratsastustapahtumien järjestäjät pitävät asioita itsestäänselvyytenä ja unohdetaan kertoa jopa ihan perustiedot tapahtumapäivästä. Ja että ne pitää kertoa jokaisen tapahtuman kohdalla uudestaan. Tapahtuman kuvaus, ajankohta ja sijainti on ehdottoman tärkeää tuoda kaikessa materiaalissa huomattavasti esille. Jos jokin näistä tiedoista ei ole nopeasti saatavilla, menetetään potentiaalisia osallistujia. Onko tapahtuma esteetön, onko pääsymaksua, kenelle kilpailu on ja minkälaisille ratsastajille se sopii, voiko oman koiran ottaa mukaan, onko väliaikaohjelmaa, montako luokkaa mennään, koska kilpailut alkavat ja päättyvät, tarvitaanko omat eväät, mikä on tapahtuman kohokohta?

Joka hetki lajin pariin ja kilpailutoiminnan pariin hakeutuu uusia ihmisiä. Ratsastuskilpailut ovat erinomainen paikka jokaisen lähteä joskus kokeilemaan yhteistyötä oman hevosen kanssa. Sitä varten ei tarvitse olla ”kilparatsastaja” vaan yhdessä tekemisestä voi nauttia ihan ilman minkäänlaisia suoritustavoitteita. Kun tiedot kilpailuista ja kuvaus kilpailupaikasta ja järjestäjästä on avoimesti netissä, kynnys lähteä hevosen kanssa vieraaseen paikkaan on pienempi. Osallistujakokemuksen kannalta ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten ja missä tapahtumasta viestitään. Tee siis uusien ratsastajien osallistuminen tapahtumaasi helpoksi ja kerro kaikki hyödyllinen informaatio hyvissä ajoin.

Suomi on täynnä ihmisiä joita hevoset jollain tasolla kiinnostavat, pitäisi vaan olla joku kipinä mikä houkuttelisi ajamaan sinne tallille katsomaan mistä ihmeestä on kyse. Jos kaikki tapahtuman tiedot ovat lähikaupan seinän sijaan Kipa:n perukoilla, ei näitä ihmisiä ikinä tavoiteta. Mikä määrä potentiaalisia alkeiskurssilaisia siinä meneekään. Suomalaiset haluavat mieluiten ensin anonyyminä katsoa takarivissä, haistella ja maistella ennen kun lähtevät itse mukaan. Mikä siihen on parempi paikka kun kaikenkirjavat ratsastuskilpailut. Ja jos kilpailupaikka antaa periksi, kilpailutoiminnan laajentaminen voi olla järjestäjälle mahdollisuus lisätä tuloja. Ratsastuskilpailuiden ympärille on mahdollisuus rakentaa vaikka minkälaista ohjelmaa ja tuotetta.

Jokainen ratsastustapahtuma tarvitsee myös kuvaustekstin. Parhaiten toimii helppolukuinen ja kohtuullisen lyhyt teksti. Sellainen, josta käy ilmi nopealla selauksella tapahtuman kuvaus sekä lyhyesti tärkeät faktat. Tekstiä kannattaa työstää innostavalla ja mielenkiintoa herättävällä otteella. Jo ensimmäisessä kutsuviestissä vastaanottajalle luodaan ennakko-odotukset tapahtuman fiiliksestä. Kuvaukseen lisätä linkki nettisivuille, josta kiinnostuneet saavat lisätietoa.
Kun teet tapahtumasta puhumisen mahdollisimman helpoksi, on todennäköisempää että siitä myös puhutaan. Ja se puhe tuo kiinnostuneita kävijöitä, osallistujia, kassavirtaa ja uusia tekijöitä. Näkyvyys ratsastuskilpailuille on näkyvyyttä ratsastukselle.

Anna sponsoreille parempaa vastinetta

Monella kisajärjestäjällä näkyy luokkien nimissä mukavasti sponsoreita. Mutta heidän esittelyitä tai logoja ei näy sitten missään. Ihmettelen että kuka haluaa maksaa tällaisesta sponsoroinnista?
Parasta on kun tapahtumassa mukana olevat yhteistyökumppanit innostuvat tapahtumasta niin, että alkavat puhua siitä myös omille verkostoilleen. Ja kun sponsorin näkyvät ja kuuluvat, on niitä helpompi saada jatkossa houkuteltua lisää. Yhtäkään yhteistyökumppania ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Heille mainostamiseen osallistuminen kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi ja tarjota ajoissa valmiit materiaalit käyttöön.

Matkaratsastus, herätys!

Erityisen huono tilanne oli matkaratsastuksen kanssa. Näen ratsastajainliiton tietokannasta että paikalla x on kilpailut, joten lähden hakemaan minkälaisesta tapahtumasta on kyse. Mistään ei löydy mitään tietoa, vastaan tulee nettisivuja joita on päivitetty viimeksi vuonna 2014. Onko laji Suomesta kokonaan kuollut?

Matkaratsastus on laji, jonka lyhyempiin luokkiin ihmisillä on matala kynnys osallistua kaikenlaisilla hevosilla. Mutta jos saa ensivaikutelman että toiminta on loppunut, ei ensimmäistä kertaa mukaan lähtemistä suunnitteleva herkästi lähde erikseen kyselemään.

Myös Suomenratsujen kuninkaallisiin minkä pitäisi olla suomenhevosten vuoden päätapahtuma, mutta alle kuukausi tapahtumaan en löytänyt minkäänlaista kuvausta tai tarkempia tietoja vielä mistään. Hevosopiston sivuilla myytiin illalliskortteja ja pääsylippuja ilman minkäänlaista kuvausta minkälaisesta tapahtumasta on kyse ja mihin on rahansa laittamassa. Mietin, kenelle tapahtuma on oikeastaan suunnattu, pitääkö omistaa oma suomenhevonen? Missä ja mitä syödään? Jos olisin kesällä ostanut itselleni suomenhevosen, en ehkä lähtisi tuomaan sitä paikan päälle sillä en yksinkertaisesti saa ajoissa tarpeeksi tolkkua mistä tapahtumassa on kyse. Sisäpiirin tapahtuma, tietäjät tietää?
Vakavasti, eikö tällainen arvostettu rodun päätapahtuma ansaitsisi jo ihan omat visuaalisesti upeat nettisivut, kuten Kuninkuusraveilla?

Yksittäinen alasivu riittää

Eikä tarvitse ratsastuskisojen ympärille tarvitse rakentaa mitään spektaakkelia, vaan huolehtia perusasiat kuntoon. Jokainen kilpailu ei tarvitse kokonaan omia nettisivuja, mutta ratsastuskeskuksen, tallin, seuran tai muun järjestävän tahon nettisivuille kannattaa tehdä kilpailuille oma valikko, mihin alavalikoiksi listaa oman sivun jokaiselle kilpailulle. Tähän yksittäiselle sivulle voi listata pienen kuvauksen tapahtumasta, kilpailukutsun, ja tulokset. Jos luokilla on sponsoreita, heidät voi esitellä samalla sivulla. Kaikki jonossa, siinä samalla sivulla.

Kun kilpailulla on se internet-sivuilla se oma alasivu, sillä on myös oma nettiosoite, jota sponsorien on helppo jakaa eteenpäin. Sitä voi sponsorit ja tallin ratsastajat jakaa eteenpäin somessa ja sitä kautta koko harrastus osua taas täysin uusien ihmisten silmiin. Se voi näyttää yksinkertaisuudessaan esim. tältä: www.luironratsastajat.net/kilpailut/aarrejahti

Yhdenkään ratsastuskilpailun kanssa ei kuitenkaan tarvitse olla vaatimaton! Niille voi jokaisella antaa jonkun oman nimen, jonka ympärille rakentaa persoonallisen ulkoasun ja ohjelman. Oli kyseessä pieni tai iso tapahtuma. Jokaisen tapahtuman kohdalla kannattaa myös miettiä, tarvitaanko mahdollisesti ammattilaisen apua markkinoinnin suunnitteluun.

Samalla kaavalla?

Hyviä ideoita kannattaa välillä pysähtyä etsimällä etsimään. Avata ulkomaalaisten kisajärjestäjien nettisivuja ja miettiä olisiko siellä jotain kivaa mitä meilläkin voisi toteuttaa. Eikä ollenkaan katsoa pelkkää ratsastusta, koiraharrastusmaailma ja kaikki maailman sadat muut urheilulajit ovat täynnä kaikenkirjavaa mukavaa tapahtumaa jotka houkuttelevat väkeä. Etenkin jos kyse on vähän pienemmistä kisoista, voi luovuudelle antaa kädet. Ei aina tarvitse olla niin tosissaan ja virallinen. Pääsia että kaikilla on tehdessä kivaa, kaikenlaisia ideoita kysytään ja kuunnellaan.

Kilpailujen järjestystoimikuntaan kannattaa erikseen pyytämällä kutsua myös ihmisiä joilla ei ole ratsastuksen kanssa mitään tekemistä. Jokainen joka ei heti sano ”ei”, on vapaaehtoinen. Tallin tai seuran nettisivujen ylläpito ja päivitys ei tarvitse olla tallinpitäjän tai seuran sihteerin työsarkaa, vaan siihen pystyy melko lailla jokainen nettiyhteyden omaava. Joskus onkin hyödyllistä että toimintaa ja sitä miltä se näyttää ulospäin tarkastelee joku täysin uusi ja ulkopuolinen henkilö. Sisäänpäin kääntyneet tai sellaisen ensivaikutelman antavat yhteisöt harvemmin kasvavat ja kehittyvät kovin reippaasti.
Myös ihan tavan tuntiratsastajia kannattaa jututtaa ja erikseen pyytää mukaan, sattuuko siellä olemaan joku websuunnittelun ammattilainen jolla ei ole mitään muuta kun vapaa-aikaa, mutta on niin turkasen ujo että ei itse kehtaa ja uskalla tuoda itseään tykö. Jos nettisivujen teko ja päivitys on kuukahtanyt tekijäpulaan, tarvitaan aktiivista rekryämistä. Passiivisena istuminen ja toivominen että joku ilmoittautuisi mukaan tekemään, ei koskaan tee tulosta. Ja mikä sen parempi paikka jututtaa uusia ihmisiä ja kysellä kiinnostuksesta mukaan seuratoimintaan kun kisapaikan puffetti. Kun ihmisiin tutustuu, on helpompi lähestyä ja lähteä mukaan. Olla mukava ja lähestyttävä onkin yksi ratsastusseuran porukan tärkein tehtävä.
Olikos siellä aikuisten ryhmässä joku kauppiksen käynyt joka voisi innostua tapahtumamarkkinoinnista? Maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät pidä hevosista, mutta rakastavat tapahtumien järjestämistä. Olikos naapureissa, sukulaisissa, tai lapsen kummeissa joku sellainen?

Ole ajoissa

Kun kyseessä on hevosihmisten tapahtuma, tapahtuman kuvaus, ja ennakkomainokset kannattaa julkaista viimeistään kaksi kuukautta ennen. Kahdeksassa viikossa ehtii valmistella hevoset, järjestää tallille tuuraajan ja tehdä muut tarvittavat matkajärjestelyt ja vähän miettiä budjettiakin. Kevään tapahtumat suunnitellaan siis syksyllä ja syksyn tapahtumat keväällä.

Koska olet katsonut miltä teidän omat nettisivut näyttävät ulkopuolisten silmin? Löytyykö kaikki tarvittava tieto nopeasti ja onko se ajan tasalla? Ketä tapahtuma kiinnostaa? Kenet sinä järjestäjänä haluaisit paikalle?

Vinkkilinkkejä:

Vinkit tapahtuman markkinointiin ja viestintään – Helsinki.fi

Miten kirjoittaa tehokas tapahtumakuvaus – Liveto

Artikkelit – 10 Sports Marketing Hub

Kilpailutiedotus – Suomen Ratsastajainliitto

Kilpailujärjestäjän opas – Suomen Ratsastajainliitto

Jaa artikkeli