Entinen olympiaratsastaja erotettiin harjoitusvideoiden vuoksi, myös saksalaiset hevoskauppiaat tunnistettiin

Floridassa asuva kolumbialainen kouluratsastaja Dr. Cesar Parra on FEI:n toimesta väliaikaisesti erotettu kaikesta sen toiminnasta. Kun viime viikolla julkisuuteen ilmestyi videoita joissa, joissa Parra pahoinpitelee hevosia, FEI päätti määrätä välittömän kilpailukiellon. Parraa on myös aikaisemmin syytetty hevosen pahoinpitelystä.

Ensimmäisessä kuvamateriaalissa näkyy kuinka harjoituksen aikana hevosta lyötiin kahdesti kaulaan tai päähän, ja toisessa videossa apuohjilla juoksutettavaa hevosta lyödään pitkällä juoksutusraipalla.

FEI:n tiedottaja vahvisti St.Georg-julkaisulle kouluratsastaja Cesar Parran olevan “välittömästi erotettu toiminnasta väliaikaisesti FEI:n tutkiessa äskettäin esiin tullutta häiritsevää ja vastenmielistä materiaalia hänen harjoittelutekniikoistaan.” ja “Koska tutkinta on kesken, sitä ei voida kommentoida enempää. FEI tekee yhteistyötä US Equestrianin kanssa, ja FEI:n väliaikainen osallistumiskielto, ja kaikki myöhemmät seuraamukset ovat voimassa myös kansallisella tasolla.”

60-vuotias Cesar Parra on kotoisin Kolumbiasta, mutta sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 2009. Hän kuului Yhdysvaltain koulujoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2011 Pan American kisoissa, ja edusti Yhdysvaltoja vuoden 2006 maailmanmestaruuskisoissa, ja on myös kilpaillut maailmancup-finaaleissa. Ennen kun hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden, hän kilpaili vuoden 2004 olympialaisissa Columbian edustajana.

Lisää videoita eri lähteistä, entiset työntekijät kertovat pelon kulttuurista

Kun uutinen FEI:n asettamasta kilpailukiellosta levisi, ilmestyi julki enemmän kuvia ja videoita. Alkoi myös olla selvää, että hevosten kaltoinkohteluun osallistui muitakin kun yksistään Parra. Arvostetut eurooppalaisen kouluratsastusyhteisön jäsenet katsovat, hyväksyvät pahoinpitelyn tai jopa osallistuivat siihen aktiivisesti. Parra on myös harjoitellut ja opettanut toistuvasti Saksassa.

Kuvamateriaalissa nähdään myös rikki revittyjä suupieliä ja raipanjälkiä monissa hevosissa. Useissa videoissa hevoset koittavat paeta ja vastustelevat raivokkaasti. Muutamassa videopätkässä näkyy hevosia, joiden etujalat on sidottu. Yhden etujalat on sidottu toisiinsa kuminauhalla. Toisen etujalkoihin on sidottu köydet, joilla niitä ohjataan juoksutusympyrän keskeltä. Tällä tavalla manipuloituna hevonen jatkuvasti menettää rytminsä. Nämä välineet vaikuttavat hevosen liikkeisiin niin, että se yrittää ravia voimakkaalla etujalkojen liikkeellä. Tapa, miten ne nostavat etujalkojaan, on valitettavan tuttu myös vaativan tason kansainvälisistä kouluratsastuskilpailuista.

Nämä kuvat ovat peräisin hollantilaissyntyiseltä Sven Smienkiltä ja muilta Parran entisiltä työntekijöiltä, ja ne julkaisi hänen puolisonsa Adam Steffens. Steffens koosti materiaalia kolme kuukautta Smienkin ja muiden entisten työntekijöiden ottamista videoista ja kuvista, ja sitten lähetti kuvat USEF:lle, FEI:lle ja usealle ratsastusurheilun uutissivustoille. Kyseessä on 70 tiedostoa, joista osa on poistettu eri alustoilta sääntöjen vastaisina, ja kaikkea ei ole vielä julkaistu.
“Julkaistut kuvat eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä siellä tapahtuu päivittäin”, Steffens kertoo tallin tapahtumista. “Sven lähti sieltä niin nopeasti vaan pystyi”, Steffens kuvailee Dressage Newsille. Työntekijöitä palkattiin Yhdysvaltojen ulkopuolelta Parran tarjoamalla viisumilla, ja he kokivat olevansa tilanteessa panttivankeina. “Sven, kuten monet entiset työntekijät joiden kanssa olen ollut yhteydessä tämän prosessin aikana ovat olleet terapiassa traumaperäisen stressihäiriön takia, siellä kokemansa vuoksi.”

Tämän jälkeen useat lajiliitot ilmoittivat tutkivansa materiaalia. Perjantai-iltana Saksan ratsastajainliitto (FN) ilmoitti myös saaneensa eri lähteistä kokoelman videoita ja kuvia, joissa näkyy järkyttävää hevosten kohtelua, ja että niissä on luultavasti mukana myös saksalaisia. FN päätti tutkia tarkkaan, oliko osallisena henkilöitä joita vastaan se voi aloittaa toimenpiteitä.

Alkuperäinen video on linkitetty kuvaan. Huomioi että videot voivat järkyttää.

Saksalaiset tunnistettiin ja heistä tehtiin rikosilmoitus, myös hevoskantakirjat reagoivat välittömästi

Yhdellä videoista hevosta maasta johtava mies ja sivussa kommentoiva nainen tunnetaan Saksassa hyvin, varsinkin hevosjalostuspiireissä. Ja he ovat myös arvostettuja ​​kouluhevoskauppiaita.

Saksalaisten urheiluhevosten yhdistys (DSP) kertoi että yksi videolla näkyvistä henkilöistä on DSP-yhdistyksen jäsen, ja että hänen erottamismenettely on aloitettu.

Saksalaisten urheiluhevosten jalostusyhdistys (ZfdP) on julkaissut kotisivuillaan lausunnon:

“Sosiaalisen median kautta levitetyt järkyttävät videot Yhdysvalloista osoittavat, kuinka Dr. Cesar Parra kohtelee hevosia huonosti, kiduttaa niitä apuohjilla ja hakkaa niitä.

Yhdessä videossa näkyy myös, että häntä avustaa Stefan Sandbrink, joka pitää hevosta maasta käsin, ja ratsastaja ohjista, samalla kun Dr. Cesar Parra antaa hänelle ohjeita, ja lyö hevosta pitkän matkan päästä takaa useita minuutteja.

Pelottava on myös Dr. Kerstin Klieber, Stefan Sandbrinkin liikekumppani, joka on ratsastushallin katsomossa ja ulkopuolelta tukee tätä eläinrääkkäystä hyväntahtoisilla sanoilla.

Stefan Sandbrink ja Dr. Kerstin Klieber ovat Dressurstall Sandbrink GmbH:n taustalla, joka on saksalaisten urheiluhevosten jalostusyhdistyksen jäsen.

Saksalaisten urheiluhevosten jalostusyhdistys edustaa liberaaleja arvoja, erityisesti eläinlajille sopivaa käyttäytymistä, ja näkee olevansa osa eläinten hyvinvointiin suuntautuvaa ja ohjaavaa kulttuuria. Videomateriaalilla näkyvä käytös rikkoo sääntöjämme.

Tästä syystä minä, André Hascher, Saksan urheiluhevosten jalostusyhdistyksen eV:n hallituksen puheenjohtajana ja jäsenenä toimiessani, heti tämän eläimeen kohdistuvan julmuuden tullessa tiedoksi, jätin jalostusyhdistyksen hallitukselle hakemuksen Dressurstall Sandbrink GmbH:n erottamisesta jalostusyhdistyksestämme.

Hallituksessa käydyn laajan keskustelun jälkeen hakemus hyväksyttiin yksimielisesti. Tämä tarkoittaa, että lakisääteinen menettely on nyt käynnistetty kaikkien jäsenoikeuksien poistamiseksi Dressurstall Sandbrink GmbH:lta ja siten sen sulkemisesta pois tapahtumistamme tulevaisuudessa. Sääntöjen mukaan asiassa kuullaan myös valiokuntia ja asianomaiselle jäsenelle annetaan mahdollisuus kommentoida asiaa.”

Westfaleninhevosten kantakirja antoi lausunnon:

Viime viikonloppuna yleisön tietoon tullut valokuva- ja videomateriaali yhdysvaltalaiselta harjoitustallilta järkytti syvästi myös Westfaleninhevosten kantakirjaa.

Tallenteissa nähdyt menetelmät ovat selkeästi ristiriidassa Westfaleninhevosten kantakirjan eettisten periaatteiden ja ohjeiden kanssa. Siksi meidän on tärkeää korostaa julkisesti, että tällaisia ​​koulutustapoja ei hyväksytä yhdistyksessämme.

Sääntöjen ja muiden sisäisten ohjeiden mukaisesti olemme jo tehneet ensimmäiset toimet tapaukseen reagoimiseksi. Seuraavan hallituksen kokouksen esityslistaa päivitettiin siten, että Dressurstall Sandbrink GmbH:n Stefan Sandbrinkin ja Dr. Kerstin Klieberin eroittaminen voidaan aloittaa viipymättä.

Hannoveryhdistys ja oldenburginhevosen jalostusyhdistys ovat julkaisseet yhteisen lausunnon.

Tänään Saksan ratsastajainliitto (FN) julkaisi tänään asiasta tiedotteen:

“Eri lähteistä saamansa materiaalin perusteella FN tunnisti videolta kaksi saksalaista henkilöä ja teki heistä rikosilmoituksen. Se mitä videoista ja kuvista näkyy, on vastenmielistä. Teemme kaikkemme ryhtyäksemme toimiin tätä vastaan”, sanoo FN:n pääsihteeri Soenke Lauterbach. “Lailliset keinomme urheiluliittona eivät riitä puuttumaan tällaiseen käytökseen. Tässä on kyse rikollisesta toiminnasta, minkä vuoksi käännymme valtion viranomaisten puoleen, joilla on paljon suuremmat tutkinta- ja rangaistusmahdollisuudet.”

Lisäksi FN on toistaiseksi estänyt vuosittaisten kilpailulisenssien myöntämisen kahdelle henkilölle ja evännyt heidän pääsyn kaikkiin yhdistyksen tiloihin, sekä sen tapahtumiin. FN on myös käynnistänyt menettelyn heidän jäsenyytensä peruuttamiseksi. Koska mukana olleet henkilöt kouluttavat yrityksessään myös muita hevostenomistajia, FN ilmoitti tapauksesta Niedersachsenin maatalousjärjestölle ja haki sieltä tämän kouluttaja-aseman peruuttamista, sekä yritykseltä että yksityishenkilöinä. Tämä tarkoittaa, että mahdollisuuksia toimia kansallisissa urheilukilpailuissa ei enää ole.

Kansainvälinen ratsastajainliitto FEI on jo langettanut Dr. Cesar Parralle kilpailukiellon, ja FN määräsi hänelle lisäksi kiellon osallistua Saksan kansallisiin kilpailuihin.”

FN:n koulutusosaston johtaja Thies Kaspareit haluaa tehdä asian selväksi: “Meillä kaikilla on vastuu hevostovereitamme kohtaan, ja tämä tapaus osoittaa dramaattisesti että on ihmisiä, jotka eivät täytä vastuutaan. Osana ratsastusyhteisöä meidän on puolustettava hevosta ja vastuutamme sitä kohtaan. Voimme reagoida vain, jos tapaukset joissa hevosille aiheutuu kipua, kärsimystä tai vahinkoa, tulevat julki ja voidaan todistaa.”

“Meidän täytyy käydä keskustelua siitä, miksi ihmiset työskentelevät tällaisilla menetelmillä. Jos hevosia koulutetaan tällaisilla menetelmillä, tällä toiminnalla on kannustimena kysyntä. Ja se on vastoin asioita, joita haluamme nähdä. Harmonisen on korvattava sana “näyttävä”, tällaiset luonnottomat liikkeet ovat kaukana siitä, mitä perinteisen ratsastuksen teoriassa on tavoitteena saavuttaa, nimittäin harmonia ratsastajan ja hevosen välillä. Tämä on polku, jota edustamme. Se mitä sääntömme tarkoittavat. Ja johon olemme sitoutuneet.”

Keskustelua silmien sulkemisen kulttuurista

Kaiken kaikkiaan materiaali ja kertomukset antavat järkyttävän kuvan hevosten kaltoinkohtelun suvaitsemisesta, pois katsomisesta ja jopa aktiivisesta osallistumista hevosten törkeää pahoinpitelyä edistävään toimintaan. Vaikka Parra on liitetty hevosten pahoinpitelyyn vuosia, edes toiset korkeimman tason kouluratsastajat eivät ole vältelleet häntä, vaan ovat mieluusti tehneet monenlaista yhteistyötä.

Kun RTL-dokumentti Ludger Beerbaumin tallilta ja TV 2-dokumentti Andreas Helgstrandin tallista julkaistiin, FEI ei lopulta puuttunut asiaan. Kansallinen lajiliitto käytti julkaisemissaan tiedotteissaan painokkaita lauseita, mutta ei ryhtynyt mihinkään toimiin. Nyt ilmassa on kysymys, riittävätkö pelkät kilpailukiellot?

Jaa artikkeli