Suomenhevosten jalostukseen 44 uutta jalostusoria
Vuonna 2022 suomenhevosen jalostusohjelman uudistuksen myötä käyttöön otettiin uusi jalostussuunta, käyttöhevossuunta. Työhevossuunnan alle kirjatulle käyttösuunnalle jalostusarvosteltiin tänä vuonna ennätykselliset 30 oria, joista jopa viisi oli Konneveteläisen Liisa Hytösen kasvattamia tai omistamia.
Viime keväänä käyttösuunnalle jalostusarvosteltiin yhteensä seitsemän oria. Määrä kasvoi tälle vuodelle räjähdysmäisesti, kun oreja arvosteltiin koko vuoden aikana yhteensä 30. Ennätyksiä rikottiin myös Jyväskylän näyttelyssä Liisa Hytösen tuodessa samaan arvosteluun jopa neljä suomenhevosoria.
”Pikkuhiljaa minulle syntyi ajatus, että tuon kaikki oriit kerralla. Sukujen säilyminen, terveys ja luonne ovat minulle sellaisia arvoja, joista haluan pitää kiinni. Käyttösuunta on tähän tarkoitukseen tosi hyvä uudistus”, Liisa Hytönen kertoo.
”Olen kuullut kritiikkiä arvostelun kokonaiskustannuksista. Itse koen terveyden niin tärkeäksi, että röntgenkuvat ovat vain hyvä asia tarkastaa, joten ei voi jäädä rahasta kiinni. Jos orin tarjoaa tammoille käytettäväksi, niin kyllä sen tulee todistetusti olla terve” Hytönen jatkaa.
Jalostustyötä suomenhevosen eteen jo kolmannessa polvessa
Yhteensä 26 suomenhevosta ja yhden lämminverisen kasvattanut Hytönen on tehnyt erisukuisten suomenhevosten jalostustyöstä jo kolmessa polvessa. Orivarsa on toiveena ensi kesänä syntyvistä varsoista.
”Oria toivon, sillä olisihan se hienoa, jos tulevaisuudessakin olisi ori, jonka voisi tuoda jalostusarvosteluun. Minulle tärkeintä on kuitenkin säilyttää suomenhevosen erisukuisuus, koska jos se menetetään, sitä ei enää saada takaisin”, Hytönen painottaa.
Hytösen kasvatteja on arvosteltu niin T-, R- kuin P-suunnallekin. Tänä vuonna eniten Tk-suunnan astutuksia kerännyt Antti Armas on myös hänen kasvattinsa.
”Ei tarvitse olla huippuravuri ollakseen hyvä ori. Vaikka olisihan sekin ihan huippua, jos joku päivä vielä syntyisi se juoksijasuunnan menestyjä”, Hytönen naurahtaa ja jää innokkaasti odottamaan tulevien (ori)varsojen syntymää.
Käyttösuunta nosti työhevossuunnan orien astutuslukuja
Vuoden 2023 alustavat astutusluvut julkaistiin lokakuun alussa. Työhevossuunnalle listattiin 58 astutusta 24 eri orista. Näistä Tk-suunnan astutuksia oli 51 ja käytettyjä oriita 20.
“Ainutlaatuisen suomenhevosen vastuullisen ja elinvoimaisen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että jalostukseen käytetään oreja, joiden terveys-, rakenne- ja käyttöominaisuudet on kirjattu”, kasvattamisen ja omistamisen palveluiden johtaja Kimmo Lampinen täsmentää.
Samalla kun käyttösuunnan orien käyttömäärä lisääntyi, kotisiitosorien käyttömäärä väheni.
”Tammanomistajalla tulee olla käytettävissään kaikki tarpeellinen tieto jalostuspäätöksen tueksi, joten kiitos kaikille orinsa arvostelussa käyttäneelle. Käyttösuunnan oriiden määrän ja käytön kasvu on tietysti hyvä uutinen, ja uudistus on ollut selvästi kaivattu ja tarpeellinen”, Lampinen päättää.
Astutuksia (2022) | oriita (2022)
T-suunta: 7 (14) | 4 (4)
Tk-suunta: 51 (8) | 20 (4)
Kotisiitos: 119 (178) | 50 (73)
Yhteensä 44 uutta suomenhevosoria hyväksyttiin jalostukseen vuonna 2023
Käyttösuunnan suosio nosti vuoden aikana jalostukseen hyväksyttyjen suomenhevosorien määrän poikkeuksellisen korkealle viime vuosiin verrattuna. Juoksijasuunnalle hyväksyttiin kuusi oria, ratsusuunnalle viisi, pienhevossuunnalle kolme ja käyttösuunnalle 30. Yhteensä oreja hyväksyttiin 44.
J-suunnan oriit: www.hippos.fi/juoksijaoripaivat
R- ja P-suunnan oriit: www.hippos.fi/ratsuoripaivat
K-suunnan oriit: www.hippos.fi/kayttosuunta
Suomenhevosen jalostusohjelma uudistui vuonna 2022 ja suomenhevosten työsuunta laajennettiin työ- ja käyttösuunnaksi. Jalostusohjelma on kokonaisuus, joka ohjaa kunkin rodun jalostustoimintaa. Suomenhevosten suljetussa populaatiossa on erittäin tärkeää, että jalostukseen käytettävät yksilöt ovat terveitä.
Lue lisää aiheesta: Suomenhevosten käyttösuunta – mahdollisuus oriin uudenlaiseen jalostusarvosteluun
Lähde: Suomen Hippos