Kilpaillaanko hevosalalla siitä, kuka kärsii eniten? Osa 1. 

Kaiken sen positiivisen ja ihanan ajanvieton ohella kaikki tietävät, että hevosala osaa olla kova, vaativa ja paikoin jopa rankka. Etenkin, jos haaveilee työstä hevosten parissa, törmää vääjäämättä erilaisiin tarinoihin haastavista työpaikoista, pitkistä ympäripyöreistä päivistä sekä vammoista. Välillä tuntuu, että se, joka on eniten kokenut vastoinkäymisiä ja negatiivisuutta, kerää sulkia hattuunsa.

Nuoret hakevat yleensä hevosalalle siksi, että haluavat tehdä rakkaasta harrastuksesta itselleen myös ammatin. Monelle vain tulee ikävänä yllätyksenä alan raaka luonne ja siksi alalta vaihdetaan helposti toisiin töihin, niihin kuuluisiin “siisteihin sisähommiin”. Hevosalalle haluavat ajautuvat useasti siihen, että työn vaativa luonne ei loppupelissä olekaan sen intohimon arvoinen, joka lajia kohtaan on. 

Pitkät työajat ja tinkimätön omistautuminen hevosten hoitoon ja valmentamiseen ovat luoneet ympäristön, jossa uupumus ei ole vain yleistä, vaan valitettavasti joskus ihailun kohde. Väsyminen tai loppuunpalaminen ei ole merkki loputtomasta omistautumisesta ja rakkaudesta lajiin, vaan ehkä jopa avun huuto. On monia syitä, miksi uupumukseen hevosalalla pitäisi puuttua ja katkaista liiallisten työtuntien ihannoiminen. Tällainen käytösmalli syntyy jo hevosharrastuksen alkumetreillä aikuisten toimesta. 

Uupumuksen juurisyyt

Isoilla talleilla saattaa tallityöntekijöitä olla vain minimimäärä, jonka vuoksi yhdelle käsiparille riittää töitä. Päivän aikana kaikki hevoset, karsinat ja varusteet on hoidettava, eikä päivä ole ennen sitä pulkassa. Hevosalalla harvemmin tunnetaan ylityö- tai viikonloppulisiä. Kun hevosten hoitoon sitoudutaan tunteella, voi se johtaa siihen, että itseään venytetään yli rajojen.

Lisäksi työskentely hevosten kanssa on luonnostaan ennalta arvaamatonta. Näiden eläinten hoito, koulutus ja ylläpito vaativat pitkiä ja epäsäännöllisiä työtunteja, erityisesti varsomiskaudella, kilpailujen aikana ja hätätilanteissa. Työn arvaamaton luonne tekee haastavaksi tasapainon saavuttamisen työn ja yksityiselämän välillä. Eläinten kanssa työskennellessä monella hämärtyykin työajan ja vapaa-ajan raja. 

Hevosala tunnetaan tietyistä tavoista ja standardeistaan sekä välillä hyvinkin tiukasta kilpailuasetelmasta. Työntekijät saattavat kokea painetta jatkuvasta pyrkimyksestä huipputasoon, täyttääkseen työnantajan ja asiakkaiden sekä valmentajien ja yhteistyökumppaneiden vaatiman tason. Jatkuva kiire ja paine johtaa krooniseen stressiin ja lopulta uupumukseen.

Taustalla myös tasa-arvo

Hippoksen haastattelema ammattivalmentaja Kati Lindsberg kertoo, että on uransa aikana havainnut muutoksen niin hevosalan kulttuurissa kuin työnteossakin. Hänen mielestään työntekoon lisäävät vaatimuksia sellaisetkin osapuolet, joilla ei ole mitään käsitystä hevosesta tai sen hoidosta. 

Lisäksi alalla vallitsi naisia väheksyvä asenne, yritti Lindsberg tehdä työnsä miten hyvin tahansa. Hän väsyi jatkuvaan itsensä puolustamiseen. – Vaikka hevosala onkin kehittynyt tasa-arvoisempaan suuntaan ja uusia lupaavia naisravivalmentajia ja -ohjastajia tulee, yhdenvertaisuuden eteen on edelleen tehtävää, Lindsberg toteaa.

Asenteet ovat muutettavissa. Lindsberg sanoo, ettei hevosalalla osaaminen ole sukupuolesta kiinni. Ammattitaidon tulee vaikuttaa, ei henkilökohtaiset ominaisuudet. Kenenkään ei tulisi sietää kiusaamista. Siksi ennaltaehkäisy ja keinot jaksamisesta huolehtimiseen ovat hevosalan yhteinen haaste. 

Apua jaksamiseen

Akuuteissa tilanteissa auttavat oma terveyskeskus, työ- tai opiskeluterveydenhuolto.

Muut kanavat:
Suomen Mielenterveys ry:n Mieli-palvelut
Julkisen terveydenhuollon palveluita Mielenterveystalosta

Suomen Yrittäjien jäsenille:
Henkinen hyvinvointi
Yrittäjän talousapu

Ely-keskus:
Yrittäjän talousapu
Yrityksen kehittämispalvelut

Koulutettujen vapaaehtoisten tarjoamaa keskusteluapua:
Maaseudun tukihenkilöverkko

Jaa artikkeli