FEI Jumping World Challenge -sarja tasoittaa tietä kansainvälisille areenoille

Etelä-Afrikasta on tulossa ratsastusurheilun osaamiskeskus, ja tällä viikolla se ylpeänä isännöi odotettua FEI Jumping World Challenge -finaalia. Tämä arvostettu tapahtuma on huipennus inspiroivalle kisakaudelle, missä kuusitoista amatööriesteratsastajaa,13:sta eri maasta taistelee paikastaan palkintokorokkeella.

FEI Jumping World Challenge -finaalin kehityskulkua on saatu seurata sen perustamisesta, vuodesta 2001 lähtien. Vuosien mittaan kilpailusarja kiertänyt eri mantereilla edistääkseen ratsastuksenharrastajien kehittymistä ja yhteenkuuluvuutta. Vuonna 2014 se siirtyi Afrikan mantereelta, minne se nyt tekee paluun. Tällä viikolla ollaan Ranch Equestrian Centre-ratsastuskeskuksessa, joka sijaitsee Polokwanessa, Etelä-Afrikassa, Limpopon maakunnan pääkaupungissa.

FEI Jumping World Challenge, Polokwane 2023. Melissa Charlier Marokosta kilpailee ratsunaan Farnham For Gold.
Kuva: FEI/Artfelt

Kavionjälkiä ympäri maailmaa

FEI World Challenge -sarjan tavoittena on tarjota ratsastusurheilijoille ainutlaatuinen mahdollisuus kilpailla kansainvälisellä kilpailukentällä ilman tavanomaisia rajoitteita, kuten matkakuluja ja pitkiä matkoja. Nämä omanlaisensa ”hybridikilpailut” luovat siltoja kansallisten ja kansainvälisten kilpailutasojen välille, ja antavat kansallisille liitoille mahdollisuuden kasvattaa maissaan eri ratsastusurheilulajien tunnettavuutta ja kilpailijamääriä, sekä edistää ja vaalia kansainvälisiä suhteita.

Erin O’Dwyer ja Mikaela Martin Etelä-Afrikasta, sekä Callaho Luigi Vella.
Kuva: FEI/Artfelt

Kaikille samat mahdollisuudet

Ratsastajan tie karsintoihin edellyttää paikallista kilpailua, kaikissa maissa samanlaisella kilpailuradalla (65 x 45 metriä), jotka on huolellisesti suunnitellut FEI:n nimeämä ratamestari. Näin taataan tasapuoliset olosuhteet kaikille kilpailijoille.

FEI Jumping World Challengessa kilpailu on jaettu maantieteellisesti alueisiin. Alueen kisaisäntä Etelä-Afrikka kutsuu vertaisensa kilpailijat Algeriasta, Argentiinasta, Brasiliasta, Boliviasta, Indonesiasta, Dominikaanisesta tasavallasta, Marokosta, Mauritiuksesta, Puerto Ricosta, Singaporesta, Uzbekistanista, Zimbabwesta, sekä Iranista, joka ei tänä vuonna valitettavasti ei päässyt osallistumaan.

Jännittävän taipaleen huippu on tämä, FEI Jumping World Challenge -finaali. Mukana on kuusitoista parasta ratsastajaa, jotka ovat karsiutuneet maittain kahteen parhaiten sijoittuneeseen A-ryhmän ratsastajaan. Osoitettuaan taitonsa ensin omilla 1,20–1,30 metriä korkeilla esteradoilla kilpailemalla, he kokoontuvat nyt yhteen nähdäkseen kuinka pärjäävät muiden maiden vastustajia vastaan.

Mathias Cespedes Casal Boliviasta hevosella Callaho Bogart FEI Jumping World Challenge finaalissa.
Kuva: FEI/Artfelt

Tilaisuus kehittyä

Kilpailunäkökulman lisäksi FEI Jumping World Challenge palvelee myös koulutustarkoitusta, yhdistäen kilpailut ja valmentautumisen. Kilpailussa käytettävät esteradat ovat teknisiltä vaatimuksiltaan yhtäläiset FEI:n valmentajakoulutusjärjestelmän tasojen 1 ja 2 kanssa. Tämä edistää myös lajin solidaarista kehitystä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ympäri maailmaa, FEI:n suojeluksessa.

Souhaib Karim Mostefaouir Algeriasta ratsastamassa Ranch Caramba LC:llä.
Kuva: FEI/Artfelt

Lainahevosilla

Mikä erottaa FEI Jumping World Challenge -finaalin kaikista muista, on sen kilpailukaava. Tämä mielenkiintoinen tapahtuma järjestetään paikallisella hevostilalla ja hevosilla jotka paikalliset ratsastajat anteliaasti lainaavat. Hevoset arvotaan osallistuvien kesken, ja heillä on käytössään rajoitetusti aikaa perehtyä uuteen hevosystäväänsä ennen kilpailuviikkoa.

Kilpailutapahtuma koostuu useista vaiheista, mukaanlukien tervetulokilpailu, 1. karsintakilpailu, 2. karsintakilpailu, jäähyväiskilpailu, ja lopulta 7. lokakuuta järjestettävä loppukilpailu.

Esimerkkinä merkittävästä lahjakkuudesta voidaan mainita Alireza Khoshdel Iranista, joka nousi valtavasta kansainvälisten ratsastajien joukosta voittoon FEI Jumping World Challenge finaalissa 2022. Joka pidettiin Bulgariassa vuonna 2022.

Christie Paige Nair Singaporesta sai ratsukseen Branic Bullet Proof:in.
Kuva: FEI/Artfelt

Yhtenäisyyttä ja monimuotoisuutta

Huomioitava on, että 16:sta kilpailijan lähtölista, jossa miehiä on neljä ja naisia kaksitoista, puhuu puolestaan tämän lajin monimuotoisuudesta. Siinä kaikki sukupuolet voivat kilpailla samassa kategoriassa. Ja kuten Dominikaanisen tasavallan ratsastaja ja oman maansa kansallinen mestari Giorgia Anna Ieromazzo alleviivasi: ”Naiset voivat hallita hevosmaailmaa, olemme vahvoja, nopeita ja kilpailukykyisiä.”

Vielä mielenkiintoisempi on kilpailun ikäjakauma, jossa nuorimmat kilpailijat ovat 16-vuotias Mikaela Martin Etelä-Afrikasta ja marokkolainen U21-mestari Melissa Charlier. He kilpailevat kokeneempia ratsastajia, kuten Gayrat Nazarovia vastaan, joka edustaa Uzbekistania 53-vuotiaana.

Kun kysytään, mitä tämä kilpailu merkitsee heille, saamme toistuvasti samanlaista palautetta, vaikka vastaajat olisivat ensikertalaisia ​​kansainvälisissä kilpailuissa. Kuten argentiinalainen Juana Ruiz Ocampo, tai singaporelainen Christi Paige Nair, joka sijoittui viime vuonna tässä tapahtumassa kokonaiskilpailussa kymmenenneksi. Kaikille on ollut suuri kunnia kilpailla kansainvälisessä tapahtumassa edustamassa oman maan lippua.

Se, mitä tämä kilpailumuoto tarjoaa kehittyville maille, on kuitenkin tärkeämpää kuin paremmat urheilusuoritukset. Ja se on kaikkialla yhteinen piire urheilun taustalla, yhteyden muodostuminen. Kuten Indonesian kansallinen mestari ja toivottavasti tulevaisuuden olympiatoivottaja Natasha Herjawan, sekä argentiinalainen Valerio Baruzzo kertovat, mahdollisuus olla yhdessä muiden maiden ratsastajien kanssa ja luoda suhteita, säilyy näiden tapahtumien avaintekijänä.

Valerio sanoo: ”Minulle tämä on mahtava mahdollisuus kilpailla ympäri maailmaa, tavata muita tämän lajin intohimoisia harrastajia ja tutustua uusiin paikkoihin ja kulttuureihin, samalla kun teen sitä mitä rakastan.”

FEI World Challenge -sarja muokkaa käsitystä kansainvälisestä kilpailemisesta, juhlistaa ympäri maailman näkyvää ratsastusosaamista, ja haluaa tuoda maailman lähemmäs koteja. Kilpailun finaali käydään The Ranch Equestrian Centre-ratsastuskeskuksessa, Polokwanesta, 5.-7. lokakuuta.

Live-lähetyksen tarjoaa EquestrianLiveSA youtubessa 5. ja 7. lokakuuta. 

No.HNHevosen nimiOmistajaRatsastajaNF
1120Rotoflo Capital HarrisonJade/Clive RobertsonChristina PadillaPUR
2104Callaho BogartBarry TaylorMathias Cespedes CasalBOL
3103Branic Bullet ProofSamantha LoftsChristie Paige NairSGP
4114NK DominoNatalie RobertsonLouise de CoriolisMRI
5118Roxstar BourbonTania Davev-SmithGiorgia Anna leromazzo LatourDOM
6107Farnham For GoldBarry TaylorMelissa CharlierMAR
7105SynopsisErin O’DwyerMikaela MartinRSA
8108First For Horses WS Seeis DatolyaDianne BotesErin O’DwyerRSA
9117Rivervales Rebels DestinyCatalaya LurieIsrael LopezPUR
10116Ranch Caramba L CJaili NicolaouSouhaib Karim MostefaouiALG
11113NK BosporousNatalie RobertsonJuana Ruiz OcampoARG
12110KP EvergreenKathleen AllanLina Barreto Capelo BeltraoBRA
13109Kondos Give Me A BreakCathryn McFarlaneNicholas NicolleZIM
14111Locarno Fara DibaElinor CapostagnoNatasha HerjawanINA
15101Alpha NadyaTarryn CombrinkValerio BaruzzoARG
16123The Ranch’s Darc Dancer LCJaili NicolaouGayrat NazarovUZB
Jaa artikkeli